torstai 25. helmikuuta 2010

Kyllä äiti tietää

Meillä ei ole koskaan juhlittu nimipäiviä mitenkään, ja itse asiassa en yleensä edes muista moisia. Omani muistin siinä vaiheessa, kun pikkusiskolta tuli onnitteluviestiä, ja mieheni siinä vaiheessa, kun tuo heitti ilmoille "Etpäs taida tietää, mikä päivä tänään on" -kommentin. Tiesin kyllä, ja se oli kalenterissani ylhäälläkin, mutta muistinko? No en tietenkään.

Äitipä kuitenkin yllätti tyttönsä varsin iloisesti, nimipäivälahjalla! Olin aivan puulla päähän lyty jo pelkästä ajatuksesta, mutta kun sisko tänään kiikutti lahjani minulle, niin ah ja voi! Ei voi muuta sanoa, kuin että kyllä äiti tietää, mistä tämä tyttö tykkää! <3





3D -tarroja hirveä pino! Voi nam! Minulla on joskus itse asiassa ollutkin tuollainen, ei tosin samoilla kuvilla, mutten jostain syystä oikein ole raaskinut niitä itse ostaa - ja niitä ostamianikin panttasin vaikka miten pitkään, ennen kuin päätyivät käyttöön asti. ;>

Noista sain taas uutta innostusta jo jonkin aikaa mieltä kutkuttaneeseen ideaani alkaa koota leikekirjaa - olisivat mitä parhampia kesäkuvien koristeina!

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Swappailuviikonloppu

Minulla on ollut nyt ihan totaalinen swappailuviikonloppu, kun juuri muuta en ole tehnytkään!

Tässä yksi tuotokseni eiliseltä - Talvenlapsen swappikaverivihkonen, jota oli kyllä ilo tehdä! ^^

maanantai 8. helmikuuta 2010

Nightmare Before Christmas

Perjantaina jo sain Huuto.netistä huutamani NBC -kirjesetin, ja koska se on yksinkertaisesti niin valloittava, oli pakko tulla tännekin esittelemään tuo satsi!

 

  

  


lauantai 6. helmikuuta 2010

Uusien materiaalien testausta

Pitihän noita uusia, eilen saapuneita, materiaaleja päästä heti testaamaan ja muutama kortti niistä jo eilen illalla syntyikin!

 
Ja sisältä:
 

Tästä tuli mielestäni vähän turhan tylsä. En vain enää keksinyt siihen mitään lisättävää. Olkoon nyt tuollainen.

 
Ja sisältä:


En tiedä, mutta jotain tässäkin on, mikä ei silmääni miellytä. En vain oikein osaa sanoa, mitä se jokin on.
Tulipahan kuitenkin uutuuksia testattua ja jo todettuakin, että jälleen kerran, ostin tuota pitsinauhaa aivan liian vähän. Tyhmä minä.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Ostoksia

Tänään saapui Taitopuoti Paperinauhaan tekemäni tilaus ja ai nam! Kyllä taas kelpaa askarrella - varsinkin, kun on edelleen suurin osa ystävänpäiväkorteista tekemättä. Minä mitenkään myöhässä tämän asian kanssa ole, mitä nyt tänään vasta sain tosiaan materiaalit ja välineet noihin... Kröhm.

 
Kaksi paperipakkausta, 6x6 kooltaan. Molemmat ovat käteviä, kun värejä on useita erilaisia - toisessa pääosassa vihreää ja ruskeaa, ja toisessa puolestaan vaaleanpunaista ja sinistä. Jostain syystä olen tuohon vaaleanpunainen + ruskea yhdistelmään niin kovin ihastunut, että ovat kyllä omiaan minulle nuo pakkaukset. 
 
Kukkia. Kukkavarastoni oli todellakin ihan totaalisen tyhjä. En muista, koska niin olisi viimeksi päässyt tapahtumaan, mutta näinkin sitten ilmeisesti joskus. Nuo valkoiset kukat ovat siitä käteviä, että niitä voi vaikka Promarkereilla väritellä mieleisikseen ja moneen sopivaksi.

 
Fiskarsin sydänleikkuri, jota olen himoinnut jo ties' miten pitkään, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi tilata! Onneksi on ystävänpäivä tuloillaan - mikä ihana tekosyy ostaa tuollainen leikkuri. ^^
Lisäksi metrin verran valkoista pitsiä. Pitsi vain on sellainen materiaali, joka sopii melkein mihin vaan ja näyttää aina hyvältä. 

Näiden lisäksi vielä kunnon nippu korttipohjia, niin eiköhän ole taas hetkeksi riittävästi materiaa, mistä väkertää! ;)