lauantai 15. toukokuuta 2010

Askartelunurkkauksen ehostus

Pikku hiljaa tästä minunkin askartelunurkkauksestani alkaa tulla "helpommin lähestyttävä", kun kaikkea ei aina tarvitse alkaa kaapin perukoilta kaivamaan ja erillisistä purnukoista etsimään. Kävimme nimittäin tänään siskoni kanssa Ikeassa ja Biltemassa hieman ostoksilla, ja mitäpä muutakaan tällainen näpertelijä keksisi ostaa kuin säilytysratkaisuja rakkaille näpertelytarvikkeilleen. :D



Tämä puinen kotelo löytyi Ikeasta hintaan 9,95 €. Tällä hetkellä, kun materiaalit ovat muutenkin minulla aikalailla loppu, tähän mahtuu hyvin kaikenlaista, mutta kunhan saan taas sen verran rahaa, että pääsen paperiostoksille, täytyy miettiä koristepapereille joku uusi ratkaisu. Myös tarrat ovat edelleen kaapissa piilossa, kun niille en keksinyt mitään järkevämpääkään tapaa säilyttää, mutta eivätköhän nekin jossain vaiheessa pääse vähän parempaan järjestykseen.

Paperilaatikosto vaikka tuon lokerikon alle voisi olla aika oiva keksintö - sinne kun saisi sitten kätevästi niin isot kuin "silppupaperitkin" (jotka ovat tällä hetkellä kansiossa), kiiltokuvat, leimakuvat, tarrat, 3D -kuvat yms. Niitäkin oli kyllä Ikeassa myynnissä, mutta koska olimme kävellen liikenteessä, ei kovin suurien kantamusten kanssa olisi välttämättä selvitty kotiin asti.



Lisäksi ostin Biltemasta työkalupakin (tai mikä ikinä tuo nyt onkaan) hintaan 5,99 €. Tähän saa kätevästi mahtumaan kaiken pikkusälän, jota minullekin on kummasti kertynyt. Tämäkin kun on vielä kaksipuolinen, toiselle puolelle helmet, paljetit, yms. ja toiselle puolelle sitten nauhat, kukat yms. Tämäkin järjestely toimii tosin vain tällä materiaalimäärällä, mutta esimerkiksi jos kukkavarasto tuosta kovin alkaa kasvaa (kuten sillä aina toisinaan on tapana), sekin vaatii sitten taas jotain ihan uutta ideaa.

So far tämä on kuitenkin aivan mahtava uudistus ja houkuttelee kenties hiukan hanakammin taas tarttumaan välineisiin, kun ne ovat nyt jatkuvasti esillä eikä niitä tarvitse alkaa mistään erikseen kaivaa. ^^

2 kommenttia:

  1. Mulla oli kans aiemmin noita viehelaatikoita, mutta kun niiden määrä kohosi seitsemään, niin alkoi olla vaikea löytää mitään selaamatta kaikkia läpi. Nykyisin on tämmöiset http://i17.photobucket.com/albums/b89/Morri77/ahnepaska.jpg ja ne on kätevät, vaikka edelleen saan selata monta laatikkoa, ennen kuin etsityt löytyy, ei ihan vielä ole rutiinia. Oon miettinyt tekisinkö dymolla noihin tekstit, mitä missäkin on, mut en ole uskaltanut, kun se ois taas ihan uusi hulluuden aste. Noi lootat maksoi jotain 12-16e Clas Ohlsonilla.
    Lisäksi mulla on Ikeasta korivaunu, missä on papereita jne, sekä 3 Ikean pinkkiä muovilaatikkoa ja 5 muuta isoa muovilaatikkoa, joissa on palautuneita ja kamaa jota ei usein tarvii. Voisin kuvata ne joskus, jos saisin aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Kuvaahan ihmeessä! Muiden säilytysratkaisuja on aina kiva katsella, jos niistä vaikka saisi itsellekin jotain ideaa. :)

    Minäkin muuten katselin Biltemassa noita samoja kotelosysteemejä, mutta koska olin kävellen liikenteessä (matkaa noin 5 km), en viitsinyt alkaa raahaamaan. Todennäköisesti heti, kun pääsen auton kanssa sinne menemään, ostan kyllä tuollaisenkin. :D

    VastaaPoista